Suru

Suru.. Niin..

Tämä mennyt viikko avasi minulle kesto vihani taustalla olevan surun. Minä olen ollut koko ikäni no sen minkä muistan, vihainen. Tällä viikolla sitten kysyin vihaltani että miksi olen niin vihainen?  Tai oikeastaan mun kummitäti nukkui pois.. Olen tämän tekstin kirjoittanut jo alku vuodesta.. Ja nyt käyn uudestaan suunnantonta surua läpi.. Aluksi olin vihainen ja elämä tuntui niin väärältä kun en kerinnyt enään käydä kummitätiäni katsomassa ja moni muu että miksi.. Mikä on vihan taustalla kun olen aina ollut vihainen..

Portit aukesi.. Olen tuntenut surua kun vanhemmat erosi, kun en lapsena kelvannut, kun ensimmäinen poikkis kohteli minua kaltoin, kun lasten isä vaihtoi seuraavaan ja nyt kun ihminen josta välitin sivutti minut. Mutta suru on helpompi kääntää vihaksi, viha on agressiivinen ja se jotenkin auttaa menemään eteenpäin. Kun taas suru on vähän niin kun heikko.. Ja nyt kun olen kuunnellut häntä, hän on hento ja kaunis. Sen kaiken vihan taustalla on suru kun elämä on satuttanut. Suru pistää itkemään ja tuntuu lohduttomalta.  Kun taas viha on kova, ilkeä ja satuttava.. Vihalla pystyy paljon paremmin satuttamaan.. Kun taas suru on inhimillinen ja ymmärtävä omalla tavalla myös rakastava.. Olla surullinen kun mies jättää kun että on vihainen että mies jättää.. Tässä sen ymmärtää kun pyörittää suussa kumpaa itse käytät.. Surua ei ymmärretä se on heikko.. Viha taas ymmärrettävämpi..  Ja vihaan kavereita saa paljon helpommin kun suruun kavereita..  Koska harva ihminen ymmärtää surua, vihaa on helpompi se on agressiivinen.. On helpompi sanoa että voi vitun kusipää isä kun jätit meidät kun että, olen surullinen kun iskä lähti.. Ja mun piti ymmärtää äitiä kun hän jäi yksin meidän kanssa.. Joten se käänty sitten niin että vihasin isääni äitin kanssa.. Tai kavereitten kanssa on helpompi haukkua kun että kaveri olisi olkapäänä surulle.. Koska suru on lohduton tila kun et pysty enään mitään tilanteelle, suru jotenkin lopettaa ja auttaa hyväksymään että se on nyt näin. Kun taas viha sitoo vielä tilanteeseen, estää irtipäästämisen ja hyväksymisen.

Suru jotenkin ehkä auttaa näkemään tilanteen rakkauden kautta, suru sisältää kaipuuta, ikävää tekee meistä ihmisiä, tuntevia, inhimillisiä.

Viha itseasiassa on stressi pohjainen tunne.. Siis verrattavissa taistele ja pakene tilaan, vihalla on tapettu menneisyydessä eli se on joskus silloin ollut selviytymiskeino. Takoitettu hetkelliseen käyttöön.

Ja nyt uudestaan kun suru tuli oli vaikeaa hyväksyä. Oli helpompi nakella niskoja ja huutaa. Kun että olisi ollut surulle avoin ja antanut sen puhdistaa. Tiedän että suru tulee takaisin viimestään hautajaisissa. Kuvittelin että olisin jo osannut järkeistää asian kummitäti oli pitkään sairaana. Näitä tunteita ei voi järkeistää, ei vieläkään vaan ne pitää tuntea. On totta että tämä mahdollisuus/pakko pysähtyä laukaisi muutakin mitä olen yrittänyt sivuttaa. Kun antaa yhden tunteen tulla sieltä tulee sitten seittämän sen kaveria mukana. Kun en aina patoisi kaikkea itseeni tämä saattaisi olla jopa helpompaa. Mun tunteiden käsittely taito on ihan käsittämättömän surkea. Pitkästä aikaa haluaisin elämän mikä ei tuntuisi yhtään miltään. Pitää vain antaa tilaa itselle..

Superviitta..?

Kun aika on oikea, ja nyt se on. Olen siis päättänyt päästää mun superviitan eläkkeelle. Supernainen joka selviää mistä vaan.. se on ollut mulla mottona jo vuosia.. En ees muista milloin se alkoi.. Vahva veikkaus että olen saanut sen jo äidinmaidossa.. Äiti, mummoni sekä isomummo on ollut selviytyjiä.. Isomummo eli sodan aikaan, mummo hoiti 4 lasta yksin ja äiti meidät, minut ja kaksi pienempää siskoa.

He ovat olleen selvityjiä. Olen heistä ylpeä. Ilman heitä ei olisi mua mutta minä en enään tätä anna perinnöksi omille tytöilleni. Haluan antaa heille perinnöksi ajatuksen: ”Vastuuta voi ja saa jakaa, kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Kun uskaltaa pyydät apua olet vahva et heikko.” Haluan antaa tyttärilleni myös ajatuksen että heidän ei tarvitse olla tilanteen vankina.. Omia ajatuksia ja tunteita muuttamalla jokainen pystyy murtautumaan omia vankiloita jotka on luonut luultavasti joku muu.

Osallistuin Heidi Harjun Löydä naiseuden voima nettikurssille. Olen käynyt melkoisen tunne myrkyn läpi. Mun naiseus.. No suunta on ylös ja eteenpäin. Suosittelen kurssia kaikille jotka haluaa päästä syvemmälle omaan naiseuteen.

Nyt siihen superviittaan.. Mun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin. Mä voin olla ”heikko ja tarvitseva”.. Eli siis tunteva nainen, nainen miksi olen syntynyt. Mies saa olla mies ja tehdä miesten työt ja olla mies minulle, eli se tyyppi, äijä. Mun ei tarvii osata tehdä kaikkea ja aina oikein tai mun tapaan. Mikä sitten määrittää sen mikä on ”oikein” minä tiedän mikä on minulle oikein menen tästä eteenpäin sillä. Vaikka kaikki mun ympärillä sitä ei hyväksyisi, no he eivät minun elämää elä vain minä..! Toinen mun ei tarvii neuvoa ketään miten mikäkin tehdään. Jokaisella on taito oppia ihan itse jos haluaa, anna kyllä neuvoja jos niitä kysytään. Mutta lupaan tästä eteenpäin olla niitä tyrkyttämättä. Jokainen työntäkööt tyylillään.. Niin minäkin..

Myötätunto.. Kaikki se mitä olen tehnyt tähän mennessä olen tehnyt sen sillä tiedolla mikä mulla on kullakin hetkellä ollut. Joten voin päästää itseni tästä piinasta kun oon tehnyt asiat väärin. Virheitä, ei  vaan valintoja sillä hetkellä.. Kaikkia ei voi aina mielyttää varsinkin jos haluaa elää oman näköistä elämää, omalla tavalla.  Oon sitten kumminkin ihan hyvä tyyppi niin sinäkin. Myötätunto itseä kohtaan on parasta. Jos mä en ite silitä mun päätä ei kukaan muukaan niin tee.

Koska todellisuudessa tämä hetki mitä nyt elän on se mitä elän. Hetki mihin vaikutan on nyt ja millä on jotain merkitystä on nyt. Menneisyys meni ja tulevaisuus on arvoitus. Olen tätä ajatusta yrittänyt jo vuosia noudattaa. Voin kertoa se ei ole helppoa koska meillä on juttuja mitkä vaikuttavat meihin edelleenkin. Tietoisesti, ei todellakaan vaan tiedostamattomassa. Lapsuus ja kaikki mitä on tapahtunut ennen tätä hetkeä. Toistuvat tunteet ja tapahtumat yleensä ”pahalta” tuntuvat jutut. Kantapään kautta oppineena ne on juttuja mitä meidän pitää vaan kohdata.. Vaikka voi v….u miten tuntuu välillä ihan p…..tä.. Miksi asiat pitää kohdata.. En tiedä.. mutta kuinka helpompi elämästä on tullut.. Sama draama ei enään jatku.. Ja elämästä on tullut helpompaa kun mulla ei enään ole sitä samaa tapaa ottaa tilanne, reagointi on muuttunut. Voin rauhoittua ja sitten vasta vastata.. tai olla vastaamatta mitenkään. Mun ei tarvitse reagoida koska ”pahat” jutut on vaan asioita mitkä pitää kohdata. Mahdollisuus ottaa oppia, me ihmiset olemme toistemme peilejä.

Seuraavaksi kirjoittelen joku päivä surusta ja mitä se on minulle antanut. <3

Ajatuksia rakkaudesta..! :)

Hymm.. Tämä on luultavasti henkilökohtaisin teksti, mitä olen  koskaan julkaisut. Alaselkää polttaa, siltä se nyt lähtee. <3

Parisen vuotta sitten tapasin miehen, ensimmäisen ”sellaisen”  lasten isän jälkeen.. Miehen joka mullisti minun elämän, käsitykset,  uskomukset no kaiken.. Hän oli tai on edelleen.. Vain siis minun  elämästä  ns. poistunut.. 😀 minun elämän puhdistaja, ”suhde” joka pisti paranemaan hyvässä mielessä. Kävin sen vajaan  puolentoista vuoden aikana 32 vuoden paskan läpi.

No lähetään alusta, kun olin lapsi minun vanhemmat erosivat.. Olin muistaakseen 11. Silloin kun iskä lähti, olin silloin kotona. En olisi  koskaan osannut kuvitella että se hetki on vaikuttanut minun  elämään niin paljon se kun iskä lähti. Vanhemmat oli käynyt  kirjoittamassa ne paperit ja siksi iskä tuli käymään Kangasniemelle. Äiti oli mennyt takaisin töihin tai jonnekin ja iskä tuli kotiin hakee  tavarat, minä olin päässyt jo koulusta olin kotona yksin. Ja nyt tulee  se kohta, mikä on vaikuttanut kaikkeen sen jälkeen.. Iskällä oli  tavarat kasassa ja hän oli ovella lähdössä ja minä meni halaamaan  häntä.. Vieläkin se tunne nousee pintaan.. Kun pitää kiinni ja ei  haluaisi päästää irti ja kun tietää, hän lähtee.. Eikä tule takaisin..  Meidän perhe hajoaa. Totta kai nyt vanhempana tajuan että ne oli  vanhemmat jotka erosi mutta silloin minusta tuntui että minä erosin isästäni, elämäni tärkeimmästä miehestä.

Siitä alkoi kierre, kierre mikä on jatkunut näihin päiviin asti. Jos minä olen tarpeeksi hyvä, minua ei jätetä. No samalla myös lopetin  rakastamisen koska se tunne mikä nostaa edelleen todella vahvan  ahdistuksen, tulla jätetyksi. Se että olenko koskaan oikeasti  rakastanut luultavasti en. ”Rakkaus” on ollut riippuvuutta muotoutua niin että minua ei jätetä. Olla täydellinen, tehdä kaikkensa, että kelpaa. Mutta tämän no  miehen jälkeen lasten isän, hänen kanssa se ei onnistunut. Minun piti olla aito tai sain olla. Sain  olla just mä. Hänen avulla pystyin  kuorimaan itsestäni kaiken epäaidon vaikka en kyllä olisi  halunnut :D. Ja hän kesti kaikki kiukut ja v….. kunnes tuli viimeinen  pisara. Rajansa kaikella olin välillä aika hirvee.. 😀 Mutta hänelle olen enemmän kun kiitollinen, ilman hänen  pyörähdystä olisin edelleen yhtä jumissa.. Tänään olen onnellinen  ilman lääkkeitä, hajalla kaikesta tuntemisesta. Mutta fyysisesti voin hyvin. On jännää tajuta.. Olenko onnellinen kun olen vapaa.. ÖÖÖ tai siis  en uskalla sitoutua.. Minä haluan olla mieluummin yksin kun  sitoudun kehenkään.. Yksin oleminen ei ole aina kivaa, mutta on  helpompi olla yksin kun tulla taas jätetyksi. Ja en varmasti ole  näitten ajatusten kanssa yksin, uskon että meitä on enemmän.  Se mistä saa taas sen innostuksen lähteä ”markkinoille” tai edes  ajatella että olisi taas valmis siihen että antaisi jonkun haavoittaa.

Koska nyt tiedän.. Kiitos hänen, rima on korkealla! Nyt tiedän että on olemassa miehiä, jotka juttelee samaa kieltä kun minä, heittää paskaa läppää, riitelee mutta silti hyväksyy.  Eikä se vaadi paljoo minultakaan…. 😀 Olla oikeasti, henkisesti alasti. Ja voin kertoa se on vaikeampaa kun  fyysisesti.. 😀 Rakastaa.. ilman suojia, se on myös lupaus että saat rikkoa.. helppoa kun heinänteko..! <3 mutta ei meille sitä helppoa elämää koskaan luvattukaan..!(sellainen emoji mikä pussaa ja vinkkaa silmää). 😉

 

Halit ja pusut! <3

Tunteista.. Juu hoksasin jotain..

Oikea ahaa elämys!

Miksi me ihmiset emme hyväksy tunteitamme tai jotkut hyväksyy toisille haasteellisempaa. No tässä minun näkemys..

No aluksi millaista palautetta olette saanut lapsena kun on tullut tunne puuska.. ”Hyvä tai huono”? Onko neuvottu miten käsittelet vihan, raivon? Oletko kokenut tilanteet että tunne on hyväksytty saan raivota kuhan en satuta muita.. No vahva veikkaus on että et ole saanut tuntea että tunne on sallittu ja hyväksytty. Tilanne jossa olette olleet kateellisia vaikka naapurin kaverille tai siskolle/veljelle uudesta pyörästä, miten siihen on suhtauduttu?

Ilosta pomppien kotiin.. ”Löysin kuolleeen sammakon” tai itkua vääntäen ”Se sammakko parka oli kuollut” oletteko saanut siihen hyväksynnän ja ymmärryksen sinulla on se tunne.. Sen aidon oikean hyväksynnän ja tunteen että mua ymmärrettiin.. Koska lapselle se on totta lapsena meille jokainen tilanne ja tunne on totta siinä hetkessä.. Lapsi elää tässä ja nyt.. Kunnes meistä tulee aikuisia ja unohdetaan se nykyhetki ja ruvetaan elämään menneessä ja tulevaisuudessa ja samalla opetetaan meidän lapsetkin odottamaan tulevaa ja muistutetaan menneistä virheistä.. Lapsikin rupeaa varsinkin jos tuntuu ”pahalta” odottamaan tulevaisuutta kun eläisi sen tunteen, hyväksyisi sen turvallisen aikuisen kanssa.. Ilman että siitä jäisi tunne että se oli ”pahaa” ja ”huono” asia jota ei hyväksytä ja se pitää sivuttaa.

No näistä lapsuuden kokomuksista ei muuten pääse eroon kun kokemalla ne tunteet. Katkeroituminen omille vanhemmille, lisää vain tunne kuormaa, mutta sekin kannattaa tunnistaa ja hyväksyä. ”Olen katkera vanhemmileni”.. Se mitä Suomessa on viimeisen 100 vuoden aikana tapahtunut tai sitä ennen on jättänyt jäljet. Joten ei ole ihme että tunteita tukahdutetaan..

Miksi Suomi on täynnä yli kilttejä ihmisiä? Koska kun olet ”kiltti, hyvä ja mukava” saat hyvää palautetta ja sodan jälkeen on ollut niin paljon surua, menetystä ja tuskaa perheissä, vanhemmat ei ole jaksanut ja näin mallit ovat periytynyt. Ja näin me ihmiset ollaan kilttejä. Unohdetaan ne ”huonot” tunteet ja korostetaan niitä ”hyviä”. Sitten ihmetellään kun on niin paljon masennusta, ahdistus ja itsemurhia. Me ei hyväksytä kokonaisuutta.

Kun tunteet hyväksyy, silloin ne ei ota yli valtaa, ne ei ryöppyä yli reunan ja ei tule yli lyöntejä. Eli tähän perustuu mielialalääkkeet ja rauhoittavat.. Et tunne niin paljoa. Siksi tarvitaan mahdollisuus tuntea ne tunteet turvallisen ihmisen seurassa ja että tulee hyväksytty olo. Tai itse pitää olla niin tietoisesti läsnä omassa kehossa että ymmärtää että se on vain tunne. Ja en tarkoita että lääkkeet on pahasta mutta se että lääkitys ei poista alkuperäistä syytä, tukahdutettuja tunteita.

Miksi käytän heittomerkkejä, ei ole olemassa huonoja tai hyviä tunteita on vain tunteita mutta me ihmiset mielen avulla ollaa määritelty tunteet ”hyviksi ja huonoiksi” niiden vaikutuksen perusteella. On totta onnellinen ihminen tuntuu paremmalta kun ihminen joka on onneton.

Ihmisen on tarkoitus olla onnellinen, ihminen joka hyväksyy kaikki tunteet on onnellinen. Tunteet on kuin tienviittoja, suunnasta mikä tuntuu oikealta itselle. Niihin ei kannata jäädä kiinni koska aina tulee uusia tunteita ja tilanteita. <3 Mutta monella on paljon tunne kuonaa, monta tunnetta tuntematta. <3

Hyväksyntää.. Rakkautta itseä kohtaan meistä jokainen tarvitsee tällä hetkellä. <3

Viime kerrasta on aikaa!

”Lomat” on nyt loppu. Aloitin työt, kosmetiikka konsulenttina. Olen siis palannut ”normaaliin elämään”. Kaksi vuotta sitten sain sen ensimmäisen etenemisen. Olin pyörätuolissa, oikea käsi ja jalka ei toiminut kunnolla. Näkö oikeasta silmässä erittäin huono. Kaikki järellinen toiminta päässä oli pois päältä. Tipuin tyhjään.

No sain heti ekan pulssin, liikuntakyky palasi nopeasti. Pystyin jo neljäntenä päivänä käymään liikkumassa sauvojen avustuksella. Sitten tuli diaknoosi.. Maailma romahti.. Olisin siis loppu elämäni sairas, riippuvainen lääkkeistä, terveydenhuollosta ja toisista ihmisistä.

Matka tähän päivään on ollut jokseenkin rankka, mielenkiintoinen ja hyvin antoisa. Olin vuosi sitten tammikuussa selkä seinää vasten joko jatkan näin tai sitten teen oikeasti muutoksen. Päätin selvitä ilman lääkkeitä ja etsiä sen syyn että miksi ja mikä avuksi. Kokeilin vielä yhtä lääkettä keväällä mutta ei sekään ei tuntunut mun jutulta. Sivarit oli inhottavat ja olin päättänyt selvitä ilman, ja nyt olen ollut.

Tämä aika on ollut melkoista työstämistä. Tunteiden niiden joita olen vuosien varrella jättänyt tuntematta( ja voin kertoa niitä on ollut paljon). Aina kun yksi juttu on tunnettu on tullut toinen. Tähän väliin ISO KIITOS heille jotka ovat toimineen peilinä ja laukaisevana voimana tässä prosessissa, ilman teitä en olisi saanut tunnereaktiota. <3

No tämä on kumminkin kannattanut. Olen melkein täysin oireeton. Vain silloin kun rupee menee liian lujaa, tulee väsy ja jalat kettuaa. Olen ajatellut että se on merkki kropalta hidasta. 🙂 Mikä on hyvä.

Muutos on aina pelottava. Kaikki totuttu menee uusiksi. Pitää uskaltaa katsoa peiliin aika useastikkin. 😀 Omaa tekemistä puntaroidaan miksi teen näin, teenkö halusta vai pakosta kun olettaa että niin pitää tehdä. Mitkä on ne mallit millä on oppinut elämään elämää.. Onko ne omia vai yhteiskunnan, vanhempien, kavereitten tai jonkun muun sosiaalisen verkon luomia. Vastaako ne aidointa minua..? Tässä on ollut mulle se kaikista haastavin suhde lapsiin ja omaan äitiyteen.. Ja toinen haastava on ollut suhde/suhteet/suhtautuminen miehiin. No paljon olen itsestäni oppinut. Ja varmasti tulee vielä.. 🙂 Oppia on tullut niin paljon että olen päättänyt tehdä tästä työn itselleni. Haluan auttaa muitakin pääsemään omista möröistä irti. Haluan jakaa sen mitä olen itse itsestäni oppinut muille. Totuushan on se että minä voin antaa työkaluja millä sitten ihminen itse tekee ”parantumisen/toipumisen”. Minulla ei ole valmista kun teet näin sitten se tapahtuu mallia. Jokainen on yksilö ja jokaisella on ne omat möröt.. Mutta tiedän kun kohtaa niitä käsittelemättömiä asioita. Tunteita jotaita on vuosia paennut koska ne saattaa tuntua pahalta tai kyseinalaistaa omaa käyttäytymistä niitä juttu ja mitä päivittäin tekee/ajattelee tarvitsenko niitä, viekö ne minua eteenpäin vai pitää paikallaan siinä tutussa olemisessa? Antaako se tuttu minulle sen mitä tarvitsen toipuakseni/parantuakseni?

”Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.” -Albert Einstein-

 

Parhaat kirjat.

Kumminkin joistakin kirjoista on ollut minulle todella paljon apua. Tässä parhaimmat:

Lise Bourbeeau; Kuuntele kehoasi: rakasta itseäsi!

Deb Shapiro; Keho paljastaa mielesi

Sari Laine; Tunteen ja älyn liitto

Christopher K. Germer; Myötätunnon tie

Caroline Myss; Toipumisen taito ja oikeestaan hänen kaikki kirjat on ollut opettavaisia.

Eckhart Tolle; Uusi Maa

Alku on aina kaikkein vaikein.. :)

Minun piti aloittaa tätä jo tammikuussa, no en saanut aikaiseksi.. Nyt muutaman hassun jutun jälkeen on minun aika..
Mitäs minä sit kirjoittaisin.. No mun elämästä tietysti.. 😀 Olen Maria vähän päälle 30 nainen Etelä-Savosta jep teen samalla tälläistä deitti ilmoitusta.. :) Mutta joo, olen sairastun sairauteen MS-tauti.. ja ei tämä ei käsittele sairauttani luultavasti tämän enempää siis lääketieteellisesti jos haluat tietää mikä MS-tauti on Google kertoo.. Sairastuminen oli potku ruveta kyseenalaistamaan elämää joten kirjoitan aluksi jonkun verran sairaudesta ja sen oireista.. Miksi sitten haluan kirjoittaa ja mitä olen elämästä oppinut tässä lähiaikoina.. Viimeinen puolitoista vuotta on asian käsittelyyn mennyt ja oppiminen on vasta alussa.. Olen jo aikaisemmin ollut kiinnostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista/lääkkeistä mutta ms jälkeen rupesin ihan tosissaan etsimään tietoa..
Joo oli minulle tosi iso juttu sairastua.. Olin niin sanotusti nainen parhaassa iässä, kolme tervettä lasta, parisuhde, työpaikka ja ihana koti.. Miten ihminen sellaisessa tilanteessa voi sairastua.. Kaikki oli hyvin.. ja kyllä vitutti ja sapetti.. ja ihan jokainen joka on joskus kohdannut isomman kriisin tietää tunteet ensiksi tulee shokki, sitten kielletään ja jossain vaiheessa ruvetaan taas elämään ja ne vaiheet meni jotenkin noin ihan tarkkaa en muista enkä siitä nyt tämän enempää.. Mutta se sairastuminen ja miksi minä.. Ja nyt voin jo sanoa että onneksi minä.. :)
Onneksi minun pysäytettiin.. Onneksi minut pistettiin miettimään.. Onneksi sain vielä mahdollisuuden.. Koska se vauhti mikä minulla oli päällä.. Oli jo päätä huimaava.. ja on luojan lykky että ei sattunut mitään pahempaa koska kaikki ainekset oli jo valmiina että olisi voinut sattua oikeasti tosi pahasti joko minulle tai jollekin muulle.. Poltin kynttilää kummastakin päästä ja varmuudella vielä keskeltä..
Ja nyt tullaan sitten siihen että miksi sairastuin.. En muista viimeisestä 4 vuodesta juuri mitään ennen sairastumista, pätkiä siltä ja täältä.. Koska en yksinkertaisesti voinut pysähtyä.. Olisin joutunut kohtaamaan niin monta juttua että kuolema olisi tullut ja joo nyt sit sairauden muodossa jouduin kumminkin niitten asioitten kanssa napit vastakkain.. Joten kannattiko ei.. Jälkiviisaus paras viisaus..!
Eli kaikki tämä on vaan tehnyt hyvää nyt kun mietin.. Ensimmäiseksi paneudun omalla kohdalla tunteeseen kun minä en riitä.. Minun pitää olla parempi, hyvempi, hienompi, upeampi ja mitä niitä nyt on vaan kokoajan enemmän ja enemmän jotain.. Jatkoin tätä käyttäytymistä vielä vuoden vaihteeseen kunnes tuli tosi kova väsy ja perkele kun oikeaa lääkitystä ei löytynyt ihmissuhteet taas rakoili ja minua pelotti että eikö musta koskaan tule tarpeeksi hyvää.. Tulisiko musta sittenkin rullatuoli potilas koska näytti vahvasti siltä että joudun hyväksymään että sairauteni vaan menisi kovaa kyytiä eteenpäin..
Siihen aikaan vielä soimasin ja haukuin itseäni jatkuvalla syötöllä pään sisällä.. Koska en saanut sairautta kuriin en osannut tehdä sitä oikein.. Ah niin ihana käyttäytyminen oli tullut takaisinvaan ottanut eri muodon halusin onnistua, olla taas täydellinen ja tehdä edes tämän oikein ja kun minä saatana en edes tähän pysty.. Miksi ei ihminen joka on lukenut yli 20 kirjaa paremmasta elämästä ja ajatuksen voimasta ja jne.. Ja silti en osannut ajatella sairauttani poissa.. Yritin olla positiivinen ja hyvällä tuulella tehdä sen oikein manifestoin itseni terveeksi ja kaikkea.. En usko että kukaan oikeasti näki sitä paskaa, mikä mun sisällä kiehui tai no en puhunut siitä kenellekään koska häpesin itseäni niin paljon kun en pystynyt ajattelemaan ja elämään itseäni terveeksi vaikka olin ne kaikki kirjat lukenut ja minä tiesin miten se toimii, mutta ei toiminut mun kohdalla ja koin että olen epäonnistunut ne kaikki muut osasi minua paremmin ne gurut jotka vaan parani.. No niin tätä ranteet auki menoa meni alku vuosi ja se oli suurin piirteen maaliskuun alku puolella kun sain tietää että lääke mitä käytän ei poista oireita.. Kortisonin vaikutus loppui ja oireet rupesi palailee.. Mikä merkitsi sitä että tulehdus edelleen jyllää kropassa.. Tuntu että olisin uudestaan taas sairastunut.. Kortisoni oli pois pelistä koska olin saanut jo niin monta pulssia.. Eli olin tilanteessa jossa mun pitäisi vaan hyväksyä että se menee eteenpäin sillä hyvä.. Olin valmis ajamaan rekan alle.. Minusta ei mitään toisten hoidettavaa tule.. Jalat äkkäili ja pää sen kun puuroutui entisestään.. Ja onneksi kaikki tapahtui.. Menin niin syvälle siihen paskaan että yksi mun oli vaan pakko hyväksyä koko tilanne antaa periksi ja antaa olla.. Ja sillä hetkellä minä ymmärsin että minä en hyväksy itse itseäni..  Pakotan itseni olemaan koko ajan reipas, hyvä, mukava ja kaikkea sellaista ja olen koko ikäni tehnyt niin ollut hyvä ihminen ja tehnyt kaiken oikein.. En niin kun olisin itse halunnut vain niin kun minun odotettiin tekevän.. Niin kun äiti, tyttis, tytär mitä minä nyt olen ja olin.. Niin että saan kehut että vauu kylläpäs teit hyvin ja kylläpä sinä nyt olet hyvä ja hieno.. Ja oikeasti se oli vaan sitä kun minä en itse hyväksynyt itseäni hain hyväksynnän muualta ja en koskaan täyttynyt koska se ihminen jonka olisi oikeasti pitänyt minut hyväksyä olin minä itse ja itselleni en vaan koskaan riittänyt.. Ja siis asiahan ei mennyt niin että simpsalapim nyt minä hyväksyn itseni.. Se oli yksi työvoitto puolentoista vuoden pohdinnan jälkeen.. Olen onnellinen että en suostunut ottamaan enää mielialalääkkeitä vaikka niitä on tarjottu moneen kertaan.. Ne olisivat vaan turruttanut minut kokonaan ja prosessi olisi jäänyt kesken.. Sekä nyt onnellinen että en pystynyt ottamaan enää kortisonia koska olen pystynyt paremmin seuraamaan kehoa ja sen viestejä.. Tässä alku.. Ja jonkun vanhan loppu.. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon itseäni en enään soimaa.. Mä tein kaiken oikein sillä tiedolla mitä mulla silläkin hetkellä on ollut käytössä.. Jos en itse itseäni hyväksy kukas sen sitten tekee..?! 🙂