Alku on aina kaikkein vaikein.. :)

Minun piti aloittaa tätä jo tammikuussa, no en saanut aikaiseksi.. Nyt muutaman hassun jutun jälkeen on minun aika..
Mitäs minä sit kirjoittaisin.. No mun elämästä tietysti.. 😀 Olen Maria vähän päälle 30 nainen Etelä-Savosta jep teen samalla tälläistä deitti ilmoitusta.. :) Mutta joo, olen sairastun sairauteen MS-tauti.. ja ei tämä ei käsittele sairauttani luultavasti tämän enempää siis lääketieteellisesti jos haluat tietää mikä MS-tauti on Google kertoo.. Sairastuminen oli potku ruveta kyseenalaistamaan elämää joten kirjoitan aluksi jonkun verran sairaudesta ja sen oireista.. Miksi sitten haluan kirjoittaa ja mitä olen elämästä oppinut tässä lähiaikoina.. Viimeinen puolitoista vuotta on asian käsittelyyn mennyt ja oppiminen on vasta alussa.. Olen jo aikaisemmin ollut kiinnostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista/lääkkeistä mutta ms jälkeen rupesin ihan tosissaan etsimään tietoa..
Joo oli minulle tosi iso juttu sairastua.. Olin niin sanotusti nainen parhaassa iässä, kolme tervettä lasta, parisuhde, työpaikka ja ihana koti.. Miten ihminen sellaisessa tilanteessa voi sairastua.. Kaikki oli hyvin.. ja kyllä vitutti ja sapetti.. ja ihan jokainen joka on joskus kohdannut isomman kriisin tietää tunteet ensiksi tulee shokki, sitten kielletään ja jossain vaiheessa ruvetaan taas elämään ja ne vaiheet meni jotenkin noin ihan tarkkaa en muista enkä siitä nyt tämän enempää.. Mutta se sairastuminen ja miksi minä.. Ja nyt voin jo sanoa että onneksi minä.. :)
Onneksi minun pysäytettiin.. Onneksi minut pistettiin miettimään.. Onneksi sain vielä mahdollisuuden.. Koska se vauhti mikä minulla oli päällä.. Oli jo päätä huimaava.. ja on luojan lykky että ei sattunut mitään pahempaa koska kaikki ainekset oli jo valmiina että olisi voinut sattua oikeasti tosi pahasti joko minulle tai jollekin muulle.. Poltin kynttilää kummastakin päästä ja varmuudella vielä keskeltä..
Ja nyt tullaan sitten siihen että miksi sairastuin.. En muista viimeisestä 4 vuodesta juuri mitään ennen sairastumista, pätkiä siltä ja täältä.. Koska en yksinkertaisesti voinut pysähtyä.. Olisin joutunut kohtaamaan niin monta juttua että kuolema olisi tullut ja joo nyt sit sairauden muodossa jouduin kumminkin niitten asioitten kanssa napit vastakkain.. Joten kannattiko ei.. Jälkiviisaus paras viisaus..!
Eli kaikki tämä on vaan tehnyt hyvää nyt kun mietin.. Ensimmäiseksi paneudun omalla kohdalla tunteeseen kun minä en riitä.. Minun pitää olla parempi, hyvempi, hienompi, upeampi ja mitä niitä nyt on vaan kokoajan enemmän ja enemmän jotain.. Jatkoin tätä käyttäytymistä vielä vuoden vaihteeseen kunnes tuli tosi kova väsy ja perkele kun oikeaa lääkitystä ei löytynyt ihmissuhteet taas rakoili ja minua pelotti että eikö musta koskaan tule tarpeeksi hyvää.. Tulisiko musta sittenkin rullatuoli potilas koska näytti vahvasti siltä että joudun hyväksymään että sairauteni vaan menisi kovaa kyytiä eteenpäin..
Siihen aikaan vielä soimasin ja haukuin itseäni jatkuvalla syötöllä pään sisällä.. Koska en saanut sairautta kuriin en osannut tehdä sitä oikein.. Ah niin ihana käyttäytyminen oli tullut takaisinvaan ottanut eri muodon halusin onnistua, olla taas täydellinen ja tehdä edes tämän oikein ja kun minä saatana en edes tähän pysty.. Miksi ei ihminen joka on lukenut yli 20 kirjaa paremmasta elämästä ja ajatuksen voimasta ja jne.. Ja silti en osannut ajatella sairauttani poissa.. Yritin olla positiivinen ja hyvällä tuulella tehdä sen oikein manifestoin itseni terveeksi ja kaikkea.. En usko että kukaan oikeasti näki sitä paskaa, mikä mun sisällä kiehui tai no en puhunut siitä kenellekään koska häpesin itseäni niin paljon kun en pystynyt ajattelemaan ja elämään itseäni terveeksi vaikka olin ne kaikki kirjat lukenut ja minä tiesin miten se toimii, mutta ei toiminut mun kohdalla ja koin että olen epäonnistunut ne kaikki muut osasi minua paremmin ne gurut jotka vaan parani.. No niin tätä ranteet auki menoa meni alku vuosi ja se oli suurin piirteen maaliskuun alku puolella kun sain tietää että lääke mitä käytän ei poista oireita.. Kortisonin vaikutus loppui ja oireet rupesi palailee.. Mikä merkitsi sitä että tulehdus edelleen jyllää kropassa.. Tuntu että olisin uudestaan taas sairastunut.. Kortisoni oli pois pelistä koska olin saanut jo niin monta pulssia.. Eli olin tilanteessa jossa mun pitäisi vaan hyväksyä että se menee eteenpäin sillä hyvä.. Olin valmis ajamaan rekan alle.. Minusta ei mitään toisten hoidettavaa tule.. Jalat äkkäili ja pää sen kun puuroutui entisestään.. Ja onneksi kaikki tapahtui.. Menin niin syvälle siihen paskaan että yksi mun oli vaan pakko hyväksyä koko tilanne antaa periksi ja antaa olla.. Ja sillä hetkellä minä ymmärsin että minä en hyväksy itse itseäni..  Pakotan itseni olemaan koko ajan reipas, hyvä, mukava ja kaikkea sellaista ja olen koko ikäni tehnyt niin ollut hyvä ihminen ja tehnyt kaiken oikein.. En niin kun olisin itse halunnut vain niin kun minun odotettiin tekevän.. Niin kun äiti, tyttis, tytär mitä minä nyt olen ja olin.. Niin että saan kehut että vauu kylläpäs teit hyvin ja kylläpä sinä nyt olet hyvä ja hieno.. Ja oikeasti se oli vaan sitä kun minä en itse hyväksynyt itseäni hain hyväksynnän muualta ja en koskaan täyttynyt koska se ihminen jonka olisi oikeasti pitänyt minut hyväksyä olin minä itse ja itselleni en vaan koskaan riittänyt.. Ja siis asiahan ei mennyt niin että simpsalapim nyt minä hyväksyn itseni.. Se oli yksi työvoitto puolentoista vuoden pohdinnan jälkeen.. Olen onnellinen että en suostunut ottamaan enää mielialalääkkeitä vaikka niitä on tarjottu moneen kertaan.. Ne olisivat vaan turruttanut minut kokonaan ja prosessi olisi jäänyt kesken.. Sekä nyt onnellinen että en pystynyt ottamaan enää kortisonia koska olen pystynyt paremmin seuraamaan kehoa ja sen viestejä.. Tässä alku.. Ja jonkun vanhan loppu.. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon itseäni en enään soimaa.. Mä tein kaiken oikein sillä tiedolla mitä mulla silläkin hetkellä on ollut käytössä.. Jos en itse itseäni hyväksy kukas sen sitten tekee..?! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *