Viime kerrasta on aikaa!

”Lomat” on nyt loppu. Aloitin työt, kosmetiikka konsulenttina. Olen siis palannut ”normaaliin elämään”. Kaksi vuotta sitten sain sen ensimmäisen etenemisen. Olin pyörätuolissa, oikea käsi ja jalka ei toiminut kunnolla. Näkö oikeasta silmässä erittäin huono. Kaikki järellinen toiminta päässä oli pois päältä. Tipuin tyhjään.

No sain heti ekan pulssin, liikuntakyky palasi nopeasti. Pystyin jo neljäntenä päivänä käymään liikkumassa sauvojen avustuksella. Sitten tuli diaknoosi.. Maailma romahti.. Olisin siis loppu elämäni sairas, riippuvainen lääkkeistä, terveydenhuollosta ja toisista ihmisistä.

Matka tähän päivään on ollut jokseenkin rankka, mielenkiintoinen ja hyvin antoisa. Olin vuosi sitten tammikuussa selkä seinää vasten joko jatkan näin tai sitten teen oikeasti muutoksen. Päätin selvitä ilman lääkkeitä ja etsiä sen syyn että miksi ja mikä avuksi. Kokeilin vielä yhtä lääkettä keväällä mutta ei sekään ei tuntunut mun jutulta. Sivarit oli inhottavat ja olin päättänyt selvitä ilman, ja nyt olen ollut.

Tämä aika on ollut melkoista työstämistä. Tunteiden niiden joita olen vuosien varrella jättänyt tuntematta( ja voin kertoa niitä on ollut paljon). Aina kun yksi juttu on tunnettu on tullut toinen. Tähän väliin ISO KIITOS heille jotka ovat toimineen peilinä ja laukaisevana voimana tässä prosessissa, ilman teitä en olisi saanut tunnereaktiota. <3

No tämä on kumminkin kannattanut. Olen melkein täysin oireeton. Vain silloin kun rupee menee liian lujaa, tulee väsy ja jalat kettuaa. Olen ajatellut että se on merkki kropalta hidasta. 🙂 Mikä on hyvä.

Muutos on aina pelottava. Kaikki totuttu menee uusiksi. Pitää uskaltaa katsoa peiliin aika useastikkin. 😀 Omaa tekemistä puntaroidaan miksi teen näin, teenkö halusta vai pakosta kun olettaa että niin pitää tehdä. Mitkä on ne mallit millä on oppinut elämään elämää.. Onko ne omia vai yhteiskunnan, vanhempien, kavereitten tai jonkun muun sosiaalisen verkon luomia. Vastaako ne aidointa minua..? Tässä on ollut mulle se kaikista haastavin suhde lapsiin ja omaan äitiyteen.. Ja toinen haastava on ollut suhde/suhteet/suhtautuminen miehiin. No paljon olen itsestäni oppinut. Ja varmasti tulee vielä.. 🙂 Oppia on tullut niin paljon että olen päättänyt tehdä tästä työn itselleni. Haluan auttaa muitakin pääsemään omista möröistä irti. Haluan jakaa sen mitä olen itse itsestäni oppinut muille. Totuushan on se että minä voin antaa työkaluja millä sitten ihminen itse tekee ”parantumisen/toipumisen”. Minulla ei ole valmista kun teet näin sitten se tapahtuu mallia. Jokainen on yksilö ja jokaisella on ne omat möröt.. Mutta tiedän kun kohtaa niitä käsittelemättömiä asioita. Tunteita jotaita on vuosia paennut koska ne saattaa tuntua pahalta tai kyseinalaistaa omaa käyttäytymistä niitä juttu ja mitä päivittäin tekee/ajattelee tarvitsenko niitä, viekö ne minua eteenpäin vai pitää paikallaan siinä tutussa olemisessa? Antaako se tuttu minulle sen mitä tarvitsen toipuakseni/parantuakseni?

”Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.” -Albert Einstein-

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *